perjantai 7. marraskuuta 2014

Neuloskuvaukset

Syksyn teemoihin sopien marraskuun lehteen tehtiin neulosaiheiset kuvaukset, yhteistyökumppanina Novita. Sisustustoimittaja Elsa Savaloja vastasi kokonaisuudesta ja valokuvaaja Riikka Kantinkoski toteutti kauniit kuvat. 

Neuloskuvauksia varten etsin tuotteita ensin netistä ja sitten kiersin sisustusliikkeitä neulosjahdissa. Kuvauspaikaksi valikoitui Vantaalla sijaitseva Kotiseututalo Östra Nybacka. Sinne rahdattiin tupa täyteen tavaraa. Suurin haaste olikin aikataulu, sillä koko kuvaus tavaransiirtoineen piti hoitaa yhdessä päivässä. Huonekalut ja pientavarat tuotiin aamulla klo 8 ja ne piti olla paketissa iltapäivällä klo 16 mennessä, kun kuljetusliikkeen pojat saapuivat paikalle. Siihen väliin mahtui erittäin tiivis työpäivä. 


Kaikki oli paketissa sohvaa myöten. Räsymatot sivuun ja twistaamaan - tai siis purkamaan kamoja...

Ensin kuvattiin kuistilla sinivihertävissä sävyissä 

Kuvakulmia suunniteltiin ensin paperilla ennen asetelmien rakentamista
 
Punavuoren Vinkelistä löytyi HK Livingin liukuvärjätty neulosvarjostin. Kirjoituskoneen bongasin Kruununhaassa sijaitsevasta second hand -myymälä Toistosta.
 

Hämmästeltävää riitti pitkin päivää - ulkona paistoi päivä kauniisti oranssinhehkuisena, mutta sisällä kuvattiin pimeässä ilman valoja. Omalla kamerallani sain vain suttua aikaiseksi, mutta kuvaajalla oli tietysti kamerajalustat ja pitkä valotusaika. Ja muutama muu ammattilaisverme.

Keltainen tuoli ja tyynyröykkiö maassa -kuvausideasta luovuttiin, ja ehdin just ja just napata nämä kuvat ennen kuin kaikki purettiin pois. Vanha vihertapetti oli hurmaava sinapinkeltaisen tuolin parina! 



Terrakotta-maljakko Armaksesta ja betonikynttelikkö Skannosta



Vanha jakkara on Kauniista Arjesta, senkki Fritz Hansenilta




Himotusta herättävä marmoritarjotin Vinkelistä ja juuri oikeanväriset eväät




Oranssin huoneen ihanat sävyt ja makupalana tapetoitu ovi. Valitettavasti uuni oli muurattu umpeen, joten aitoa tulen räiskyntää ei saatu aikaan...
 


Kartellin tuolilla Stockmannin superpehmeä Eightmood-huopa ja lattialla Kodin1:n jakkara. Tapetti ja uuni aitoa vintagea ties miltä vuosikymmeneltä...




Huoparykelmä Skannon sohvan päällä odottaa oikomista

Valosermit muodostivat veikeitä puhekuplia

Moderneihin afrikkalaisiin tunnelmiin vei Zanzibar-kori Olkkarista. Lopuksi koria ei käytetty kuvauksissa lainkaan, eli tavaraa on aina yli tarpeiden.
 
Neilikat sopivat vanhaan miljööseen mainiosti
 
Elsa ja Riikka syvissä mietteissä kuvaushaasteiden edessä

Elsa tekemässä silmukoita langasta lähikuvaa varten. Ja ne symppistossut ;)
 
Nämä pöydällä olevat tavarat kuvattiin suoraan ylhäältäpäin, mikä ei ihan kotikonstein olisi onnistunut
 
Huuh-huijakkaa! 9 h -kuvausten jälkeen oli vähän hutera olo, eikä kamerakaan enää pysynyt kädessä vakaasti... Siniset sisätossut olivat hiukan menossa kärsineet, eli riekaleina... It's a wrap! Marraskuun numerosta näkee taas mitkä kuvat lopulta valittiin julkaistaviksi.


1 kommentti:

  1. Meillä on yhdessä huoneessa juuri tuota samaa vihertapettia! :))

    VastaaPoista