sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Dear Design ja Turun joulutori 14.12.


Lauantaina joulukuun 14. päivä olisi ollut koulua, mutta siitä selvisi, jos kävi jossain päin maailmaa joulumyyjäisissä ja raportoi siitä blogiinsa. Vaikka olo oli kehno pitkällisen flunssan ja korvatulehduksen jäljiltä, niin raahauduin ulkoilmaan ja kohti Turun keskustaa - vaikka ehkä lääkäri olisi ollut se oikea osoite... (Joo, tiedän. Mieheni ihmettelee edelleen, miksi Suomessa ei ole kotikäyntejä tekeviä lääkäreitä, kuten Italiassa, sillä eihän kuolemankielissä oleva ihminen kykene lähtemään lääkäriin. Sitä ihmettelen itsekin aina kun olen kipeä...)


Turun Hansakorttelissa oli käsityöläisten joulumyyjäiset Dear Design -nimellä ja siellä oli osuuskunnastamme myös osallistujia. Kävin turisemassa heidän kanssaan, otin kuvia myyntipöydistä ja myyjistä (kysyin kiltisti luvan, ettei kukaan hermostu). En ollut Dear Designista koskaan mitään kuullutkaan, vaikka se ilmeisesti on pidetty jo monta kertaa Hansassa. Kieltämättä nimi on ehkä mennyt ohi silmieni ja korvieni, mutta tuotteet olivat osittain tuttuja entuudestaan, kuten Anette Fotografikin eläinkuvat, alla.

Anette Fotografik
Maheka Design

Cosechan myyntipöytä

Ihan kuin näitä myyjiä vähän ujostuttaisi ;)
Tehtävänantonahan oli "kertoa kuvin ja tekstein myyjäisten tunnelmasta, parhaista tuotteista ja hienoista oivalluksista" sekä "tutustua tuotteiden laatuun ja hintaan, sekä millaisia ajatuksia hinnoittelu sinussa herättää". Täytyy kyllä myöntää, että koska en ollut täysissä ruumiin ja sielun voimissa, yksityiskohtien ihailu ja hintoihin tutustuminen jäi vähän vähille. Lisäksi olin "en osta mitään" -mielialalla, joten en halunnut antaa vääriä signaaleja myyjille viipymällä heidän tuotteidensa ääressä sopimattoman kauan. 

Kuten aina myyjäisissä, uusia nokkelia ideoita tuntuu tulvivan, kierrätysmateriaalit ovat pop ja mielestäni hinnatkin ovat suurimmalta osin erittäin kohtuullisia, kun ottaa huomioon käsityöhön kuluvan ajan ja kustannukset. Ainoa, mihin ostospäätös usein tyssää, onkin se, että nyt en tarvitse mitään tällaista "turhaa". Länsimainen ihminen elää yltäkylläisyydessä ja se näkyy kodin tavaratulvana. Lisäksi ostopäätös on helpompi tehdä, jos on terve, energinen ja hyväntuulinen olo ja lompakossa on muutama ylimääräinen seteli ;)

Saosaon edustajisto, eli Rittis ja Virpi tuotteineen



Se, mikä minut lopulta todella pisti miettimään tuotteiden hintoja, oli piipahdus viereiseen H&M-liikkeeseen ja sisustustekstiiliosastolle. Siellä vietin suorastaan hiljaisen hetken, kun näin kaikkea kivaa liian halvalla. Jos uusi, kaikkien trendien mukainen tyynynpäällinen kaikissa kauden väreissä maksaa 2,95 euroa, niin kuka ostaa myyjäisistä yli 10 kertaa kalliimman tuotteen. 

Kieltämättä isossa ketjuliikkeessä on helpompi asioida: se on aina auki, tuotteen voi palauttaa jos ei tykkääkään, tuotetta voi pällistellä ja käännellä ympäri vaikka puoli tuntia eikä kukaan odota vieressä, että ostaako se mitään. Lisäksi tuote ei ole liian henkilökohtainen, eli itse tekijä/myyjä ei seiso siinä vieressä.

Toisaalta, näet ketä työllistät, rahasi menevät kotimaiselle tuotteelle, voit mahdollisesti tilata myöhemmin lisää, kun ottaa myyjän käyntikortin talteen - ja tuotteita on rajallinen määrä maailmassa. Sinulla on jotain uniikkia, jonka joku aikuinen on tehnyt hyvissä työolosuhteissa veroja runsaasti maksaen. Jouluhartaan fiiliksen voi myös saada miettimällä bangladeshiläisiä lapsityöläisiä...

Mutta! Ei joulukierrokseni päättynyt vielä henkkamaukan hartauteen, vaan siirryin seuraavaksi Turun torille, johon oli pystytetty kojuja ja valoja lumetonta ankeutta piristämään.





Koska olin saanut tehtäväksi etsiä jouluaiheiset sukat italiansukulaisille enkä löytänyt taviskaupoista mitään edes harkitsemisen arvoista, päätin lopulta ostaa kahdet käsintehdyt villasukat yhdestä kojusta. Varmistin myyjältä, että onhan nämä tehty käsin ja Suomessa, johon sain myyjän vakuuttelun, että on, Raisiossa tehty. Maksoin ja kiitin ja kuinkas ollakaan, pari kojua edempänä näin tismalleen samanlaisia sukkia! Hmm... aloin epäillä, ovatko sittenkin virolaista tuotantoa... Jotain lohtua toi se, että itse maksoin näistä samaisista sukista 20 euroa pari ja muissa kojuissa hinta oli 25 euroa.



Kiirehdin vielä Turun uuden kirjastosillan yli, tarkoituksenani pyörähtää varsinaisilla Vanhan Suurtorin joulumarkkinoilla. Ehkä olin katsonut aikataulun väärin tai sitten en, mutta klo 17 myyjät olivat jo pakanneet kimpsunsa ja kampsunsa ja markkinat olivat ohi. Otin siis bussin kotiin ja lähdin keittelemään glögiä.





Rauhallista joulunodotusta ja tervettä Uutta Vuotta 2014!


tiistai 10. joulukuuta 2013

Tuleeko siitä matto vai roiskeläppä?

Kolmannessa jaksossa olemme siirtyneet pois painopöytien ääreltä ja ihan eri ulottuvuuteen, nimittäin maton kutomiseen. Osa meistä ei ole kutonut koskaan, osalla taas on jotain kokemusta asiasta. Itse olen yläasteella koulussa kutonut maton, joka tänäkin päivänä makoilee tuolla eteisessä - mutta ei silloin tarvinnut mitään muuta tehdä kuin pujotella kuteita ja paukutella pirtaa (oikeammin: luhaa). Tajusin vasta nyt, että joku (lue: opettaja) on joutunut meille kaikille rakentamaan silloin kangaspuut ja loimet ja koko helahoidon ilman että matonkutoja sitä osasi ollenkaan arvostaa! Nyt kun tiedän, että siihen menee päivätolkulla aikaa, ihmettelen, kuinka kukaan jaksaa mattoja ylipäätään tehdä ja miten on mahdollista, että niitä myydään niin halvalla kaupoissa?? Eivätkä ne trikookuteetkaan mitään ilmaisia ole.

Tässä alla on kyseessä kokeilumatto, jonka teemme ennen varsinaisen maton aloittamista, jotta se ei ihan menisi (kangas)puihin. Kokeilumatto on peräti 25 cm leveä. Koko porukka on ollut hermoja repimässä tässä jaksossa, sillä loimen luonti, niisiminen, polkimien sidonta ja moni muu vipstaaki mikä pitää kangaspuihin säätää, on aikamoisen työn ja tuskan takana. Selkääkin - vaihtelevasti alaselkää, ristiselkää ja keskiselkää -  kolottaa työvaiheesta riippuen.




Lähikuva kokeilumaton pinnasta ja kudoksesta 


Sukkula, paperinarua, trikookudetta ja fanttinauhaa


Alkupää näyttää tältä...


... ja loppupää tältä:

Oho! Kuva puuttuu! Kaaduin kipeänä sängyn pohjalle hirmuisen taudin kourissa ja matto odottaa koulussa tekijäänsä. Nyt onkin todella aiheellista kysyä, että valmistuuko se koskaan ja tuleeko siitä matto vai joku roiskeläppä?...



maanantai 2. joulukuuta 2013

Logomo + joulumarket

Joulumyyjäisiä pukkaa, ensin tosiaan Salossa koulun perinteiset markkinat ja puuroilut, sitten eilen Logomossa Uuden Muotoilun Joulumarket -myyntitapahtuma ja ensi viikonloppuna vielä Salon seudulla Rikalanmäen perinteiset kolmipäiväiset joulumyyjäiset. Huh!



Logomossa oli oikein positiivisen paljon asiakkaita jatkuvana virtana, tosin se, että ostivatko he sitten tuotteita meiltä, onkin eri juttu... Saanan ja Ollin ständillä kävi oikeutetusti suurin kuhina, siellä pistettiin tyynyä pakettiin ja vähän ripeästi. Coston tupsulakkeja oli sekä myynnissä metrikaupalla että asiakkaiden päässä. Koruja oli niin ihania, etten uskaltanut katsoa kuin nopeasti toisella silmällä. Eli kaikkea kivaa kyllä oli kaupan!



Logomon myyjäisistä jäi vähän ristiriitaiset fiilikset - toisaalta oli suuri kunnia päästä mukaan, sillä tilaisuuteen oli tiukka jurytys ja tuotteemme läpäisivät tyyli- ja laatutasoseulan. Oli myös tärkeää nähdä ja kuulla ihmisten reaktioita ja mielipiteitä. Mutta toisaalta sitten, raha ei liikkunut eikä tavara vaihtanut omistajaa - ja nyt puhun ihan omasta puolestani, en muiden samassa pöydässä olijoiden. 



Olin viimeiset kolme viikkoa uhrannut suurinpiirtein kaiken vapaa-ajan myyjäisvalmisteluihin, nukkunut lyhyitä yöunia ja hoiperrellut jaksamisen rajamailla, tietysti omiin tuotteisiini uskoen ja Logomon asiakaskohderyhmään luottaen. Se, että käteen jäi lähestulkoon pelkkää miinusta oli masentavaa. Että olisi sitä voinut vähemmälläkin efortilla ja panoksella osallistua...

Samaan syssyyn tuli luettua Taito-lehden uusimmasta numerosta kolumni käsityöläisten köyhyysrajalla elämisestä ja yhteiskunnasta syrjäytymisestä (Kolumni: Syrjäytynyt vai syrjäytetty? Yrittäjä Anna-Karoliina Tetri). Kaverit ei enää pyydä rientoihin mukaan, kun "ai niin, eihän sulla ole rahaa". Messupaikat ja materiaalit pitää aina maksaa ennakkoon, ennen kuin on mitään hajua tienesteistä. Työtunteja kuluu, ja kuluu, ilman että se palkkana näkyisi. Ja verottaja muistaa joka välissä. Hyvä artikkeli ja täyttä asiaa, mutta ei vaan kamalasti piristänyt päivää...

Miksikään käsityöläiseksi en kyllä koskaan ole ajatellut ryhtyvänikään ja ajatus siitä, että olisi jonkun putiikin ja tuotevaraston kanssa naimisissa, ei kiehdo. Tavallisena palkansaajana sitä on kerinnyt tottua tiettyihin etuihin ja niistä luopuminen kirpaisee. Se mikä minusta lopulta tulee, tämän opiskelurupeaman, aiemman työkokemuksen, toteuttamattomien haaveiden yhteistuloksena, on vielä hienoisen usvan - ja joskus kerrassaan hernerokkasumun - peitossa.

Näin miettii tekstiilialan untuvikko ensimmäisen myyjäisviikon jälkilöylyissä. Ainakin omaan pehmennettyyn pellavaiseen laudeliinaan voi painaa pään ja huokaista - ja mitä niille noin 30 tyynylle tekisi? Toki aina sohvatyynyjä tarvitaan, mutta asun kuitenkin kaksiossa, for goodness sake!

Tässä kuvalliset tunnelmat Logomosta, kun pistimme putiikkia pystyyn ja harvinainen pimeän kauden aurinko valaisi tavaroita ja sai meidät siristelemään silmiämme.









Ei kun hymyä pyllyyn ja eteenpäin!