keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Opinnäytetyö - Rajoilla-printtikangasmallisto


Opinnäytetyöni on onnellisesti takanapäin. Suunnittelin lopulta 18 erilaista kuosia, jotka toteutin eri tekniikoilla, tussipiirroksista aina akvarelleihin. 

Kokoelmani sai nimekseen Rajoilla, sillä etsin oman luovuuteni ja sinnikkyyteni rajoja sekä leikittelin tyylillisesti äärirajoilla: mustavalkoista tiukkaa graafisuutta toisessa ääripäässä ja herkkää, värikästä pastellia toisessa.

Opinnäytetyöni kirjallisesta osiosta tuli mainio 97-sivuinen paketti, josta käy ilmi mitä kaikkea luovaan prosessiin ja tiukkaan puurtamiseen sisältyi ja mitä mielessäni liikkui. Lisäksi valotan siinä miten toteutin printtini teknisesti. Kaikilla kuoseilla on omat harkitut nimensä ja tarinansa.

Toteutin printtikankaat metrin levyiselle laadukkaalle suurkuvatulostepaperille sekä osittain myös tekstiilibannerille. Värikkäät kuosit sopisivat erityisesti metrikankaisiin, niin sisustukseen kuin vaatetuksenkin puolelle, kun taas mustavalkoisista tulee ennen kaikkea tapettifiilis. Näitä hypistelisin mielelläni paperikaupassa ja miettisin minkä ostaisin.

Alla on kuvakavalkadi koulun käytävältä, jonne kokosin näyttelyn tuotoksistani. Siinä missä värikkäät kankaat ovat isosti esillä, mustavalkoisista on näytillä vain pieni suikale. Livenä nämä kaikki näyttävät vieläkin paremmilta!

Innostuin printtisuunnittelusta niin valtavasti, että vielä viime hetkillä tein uusia printtejä ja viilasin opinnäytetyöni sisältöä. Työlle oli vaikea panna sitä viimeistä pistettä.

Näistä kuvista puuttuukin vielä ihan viimeisin kuosini, tupakkaa tupruttelevat huulet... Myös Pilvitehdas-savupiippukuosista tein viime hetkillä vielä ison kirkkaanpinkin version, josta tuli varsinainen namu.

Nyt, kun jutut saatiin kansiin ja suurkuvatulostimen naksutus hiljeni, onkin aika miettiä mitä seuraavaksi. Mitkä firmat voisivat olla kiinnostuneita kuoseistani, mikä olisi oikea tapa markkinoida osaamistani ja lähestyä yhteistyökumppaneita? Sillä olisi sääli, jos tulostamani yli 60 metriä paperia ja banneria jäisivät vain pelkästään omaksi ilokseni. Eli painokoneet pyörimään ja uutta kuosia kansalle! ;)













































































1 kommentti:

  1. Onneksi olkoon, hyvältä näyttää :) t.H

    VastaaPoista