Ja jäljelle jää...

Kaikki loppuu aikanaan, niin tämäkin blogi sisustustekstiilialan opiskelemisesta. Enää ei ole projekteja ja kursseja, joiden lopputuloksia voisi esitellä ja heittää huumoria omasta oppimiskäyrästä. Aika sujahti pään takaa ohi ja nyt sitten - niin, mitä?

Työelämäni kompastuttua rähmälleen hyvinkin tarkasti kolme vuotta sitten, olen pyrkimällä pyrkinyt kohti luovuutta, kohti sisustuksellisia töitä, kohti kokonaisvaltaista elämänkäänneratkaisua. Ensin laastaroin itseäni sisustussuunnittelukurssilla ja sitten päädyin Saloon, vähän niin kuin vahingossa tekstiilipuolelle. Hain kaksi kertaa sisustussuunnittelijaopintoihin, mutta ilmeisesti mokasin yhtä monta kertaa pääsykokeissa, sillä seinä nousi pystyyn molemmilla kerroilla. Sisustustekstiilipuoli tuntui jämiltä, lohtupalkinnolta, jonka otin vastaan kun muutakaan ei horisontissa näkynyt.

Haasteellisuutta kuvioon toi se, että olin ainoa yliopistotaustainen ja kunhan ensin osa opiskelijoista jätti leikin kesken, olin lopulta myös joukon vanhin. En varsinaisesti ollut mikään piirtäjämestari, joten tunsin hetkittäin itseni aivan luuseriksi. Aiemmasta tietotaidosta ei ollutkaan yhtäkkiä mitään apua, vaan jouduin aloittamaan aivan alusta ja katsomaan kuinka 16-vuotiaat peruskoulusta tulijat olivat minua taitavampia. Yritin kompensoida osaamisen puutettani tekemällä kaiken mahdollisimman monimutkaisesti, haastavasti ja vaikeimman kautta, mikä lähinnä ampui minua itseäni jalkaan.

En ollut kaikesta innoissani. Kyseenalaistin vahvasti mm. matonkudontajaksolla koko olemassaoloni ja henkisen kestävyyteni. Miksi mun aina pitää...? Kun ympärilläni oli 95 %:sesti teinejä, taannuin kiukutteluasteelle itsekin. Tekemäni matto herättää edelleen ristiriitaisia tunteita, sillä vaihtoehtoja, materiaaleja, toteutustapoja oli kaikkia liikaa suhteessa omiin taitoihini. Olisin ensin halunnut tietää kaikki vaihtoehdot, jotta olisin voinut valita sen juuri oikean. Tein jotain, en ollut tyytyväinen, tein kohta jotain ihan muuta.

Tietokoneohjelmat (Photoshop, Illustrator) olivat yksi asia, joiden käyttöä kovasti halusin oppia, mutta opetusmenetelmä oli minulle jotenkin vieras. Yksi opettaja, yli 15 oppilasta, opettajan konenäkymä heijastettuna selkäni taakse... Olin kovasti turhautunut, kun olisi pitänyt yhtä aikaa seurata mitä selkäni takana heijastetaan, kuunnella yksityiskohtaisia ohjeita ja toteuttaa yhtä aikaa samat temput omalla koneella. Tuntui kuin aivoni olisivat olleet puupurua, sillä jouduin kerta toisensa jälkeen kysymään samoja asioita uudelleen nopeammilta oppijoilta. Epäilin jo, että olen tullut vanhaksi, enkä yksinkertaisesti pysy enää kehityksessä kärryillä.

Sisustussuunnittelukurssilla tunsin olevani omillani, visuaalisen väri- ja huonekalukollaasin tekeminen ja suunnitelman toteuttaminen kuvitteelliselle asiakkaalle tuntui helpolta ja hauskalta. Eräs opiskelija sanoikin minulle, että "olet väärällä alalla". Tarkoittaen siis, että mitä ihmettä teet tekstiilipuolella kun sisustussuunnittelussa olet parempi. Nii-in...

Kankaiden värjäämisestä innostuin tosissani tietenkin juuri silloin kun olisi pitänyt piirrellä printtejä ja kun se koulun sisäilmaremontin takia oli kaikkein hankalinta toteuttaa. Olisin mielelläni jatkanut eri värikokeilujen parissa, mutta valitettavasti itse värjäysjaksoa ei sitten koskaan tullutkaan. Pöh. Tein myös ensimmäisen asiakastyöni (liukuvärjätyt huivit), joka rehellisesti sanottuna epäonnistui täysin niin taloudellisesti kuin lopputuloksiltaankin. Tämä ei varsinaisesti pönkittänyt itsetuntoani, eikä luonut uskoa pärjäämisestä yrittäjänä.

Pahin virheeni oli toisen lukuvuoden alussa ryhtyä liian haasteelliseen päiväpeittoprojektiin. Suunnitelmani leijui ilmassa, kuvittelin, että kaikki järjestyy, mutta päädyin vääriin materiaaliratkaisuihin, vääriin toteutustapoihin ja olin uuvuttaa itseni täysin. En edelleenkään oikein kestä katsella tekemääni päiväpeittoa, sillä se muistuttaa minua liikaa frustraatioistani projektin parissa. Jos tekee jotain 10 tuntia päivässä viiden viikon ajan, olisi edes suotavaa olla tyytyväinen lopputulokseen. Kompastuin taas liian monimutkaisiin ideoihin, joita olisi pitänyt ehtiä kypsytellä huomattavasti kauemmin ennen aloittamista.

Kuulostaa kovin kriittiseltä? No, parhaita puolia koulutuksessani olivat työharjoittelujaksot sisustuslehdissä sekä itse opinnäytetyöprosessi. Sain vihdoin näyttää mihin pystyn ja kaikki langat pysyivät nätisti käsissä. Tunsin kerrankin, että opin oikeita asioita ja osaan sen mitä tarvitaankin. Ja opinnäytetyötä väkertäessäni juuri niillä tietokoneohjelmistoilla totesin, että a) jotainhan sitä on tullut opittuakin, b) opin parhaiten kun saan itse perehtyä ja keskittyä ongelmanratkaisuun, mutta että ajoittainen täsmäavunpyytäminen ei ole lainkaan pahitteeksi. 

Oikeastaan tämän viimeisen blogipostauksen ei pitänyt niinkään keskittyä siihen mitä koulussa opin/olisin halunnut oppia, vaan siihen, mitä lopulta käteen jäi kahden vuoden opintojen jälkeen. Vastaus on: hämmennystä. 

Juuri sillä hetkellä, kun aloin saavuttaa tavoitteitani ja tuntea, että olen hyvä ja pärjään, koulu loppui. Olin siis tehnyt printtimallistoni, ok, olin viettänyt ihanan ja hedelmällisen työharjoittelujakson Helsingissä, jes. Sitten koulun ovi kolahti kiinni, sain todistuksen kouraani ja sitten... Niin, sitten ei mitään. Tiesin, että sisustusalan lehdissä ja mediataloissa on tiukka tilanne, joten työllistyminen sinne oli pelkkää päiväunelmaa. Tiesin, että haluaisin tehdä kuosisuunnittelua ja markkinoida osaamistani, mutta yhtäkkiä ei ollut enää ketään neuvomassa. Oikeastaan valmistuin tietämättä haluamastani alasta mitään. Sillä ei, minusta ei tulisi matonkutojaa, kangaskaupan myyjää tai toimintakeskusten ohjaajaa. Yrittäjä? Tiesin vain, että ilman säästöjä, taustarahoitusta ja epävarmuuden sietämistä siihen olisi turha ryhtyä. Oikeastaan kai suurin pelkoni on asunnon menettäminen ja henkilökohtainen konkurssi ja lukemani yrittäjien tarinat eivät juurikaan rohkaisseet. Eräskin entinen yrittäjä sanoi, että jos on taipuvainen murehtimiseen ja huolien hautomiseen, ei yrittäjyys ole oikea valinta. Olenkin varsinainen huolihautomo!

Haluaisin silti jotain omaa. Jotain, jonka varaan ei tarvitse heittäytyä kuin viimeiseen oljenkorteen, josta putoaa hyiseen veteen, jos ote kirpoaa. Mistä saisin neuvoja, jos haluaisin olla... yrittäjähkö? Siis jotenkin siististi sivutoimisesti ennen kuin lyödään leima otsaan, että sinun on pärjättävä täysin omillasi. Kuinka luodaan kontakteja? Kuinka myydään omaa osaamista? Kuinka tehdään nettisivut ja ylläpidetään niitä? Kuinka perustetaan verkkokauppa (ilman että se katsotaan päätoimiseksi toiminnaksi)? Miten - ilman rahoitusta - voidaan tilata materiaaleja tai malleja? Miten avataan myyntikanavia? Miten pyydetään tarjouksia, kun toiminta on vielä suunnitteluasteella? Mistä löydetään asiakkaita?

Miten tehdään omasta suojelusenkelistä bisnesenkeli?


Kiitos lukijoille näistä kahdesta kuluneesta vuodesta sekä tietenkin opinahjolleni Salon seudun ammattiopistolle! Vaikka tämän blogin päivittäminen loppuukin tähän, minut löytää silti blogimaailmasta edelleen, mutta nyt erilaisten juttujen ääreltä:

http://www.myfengshuilife.blogspot.fi/

Piknik-kuvaukset: tosi toimissa

Vihdoin koitti se hetki, johon olin viikkokaupalla valmistautunut: piknik-kuvaukset luonnonhelmassa Lauttasaaressa. Mukana henkisenä ja fyysisenä tukenani oli valokuvaaja Mari Lahti, jonka kanssa vietimme pitkän päivän tavaroita roudaten ja kuvakulmia miettien. 

Oikeastaan itse visualisointiin ei hirveästi ollut enää aikaa, sillä tavaroiden siirtäminen ensin toimistolta autoon, sitten autosta kuvauspaikkaan, sitten itse kameran eteen ja kaikki vielä takaisin, vei suurimman osan päivästä. Teimme nopeaa ja tehokasta työtä, hieman tuntui, että aika loppui kesken, mutta valmiisiin tuloksiin olivat lopulta kaikki tyytyväisiä: niin kuvaaja kuin minä itsekin sekä koko Koti ja keittiön kollegat. Huh! Siitä siis selvittiin! Vaikka en minä sitä kyllä epäillytkään...

Koko prosessi oli valtavan opettavainen ja hauska. Ja mä sain päättää! Ihan itse! Vaikka rannalla kävi kova ja kylmä tuuli, niin minulla oli hyvä fiilis koko päivän. Tämä näyttötyö kruunasi mukavan työssäharjoittelujaksoni. Ei hullumpi duuni tämä sisustustoimittajan työ!

Tässä esimakua piknikkimme kesäfiiliksistä. Lehti tulee ulos heinäkuun alussa, jolloin piknik-kelit ovat parhaimmillaan!

Kamaparkki. Tästä käytiin aina ottamassa mitä tarvittiin.

Hetkinen, mikäs tän hinta olikaan? Tavaroiden kuitit ja lähetyslistat piti olla hallussa.

La mia borsa! Eurokankaan kuosi hyvin esillä ompelemassani kassissa.

Onpas kesäisen väristä! Ei arvaisi, että navakka puhuri käy suoraan pohjoisnavalta. 

Kuvauskulman etsintää.

Kuvaajan piilopaikka.

 
Sininen on trendiväri ja näytti kauniilta kirkkaankeltaisen kaverina.

Ihanaa, juuri tällaisia kirjoja voisin itsekin lueskella kesälomalla! Hercule Poirotia ja brittiläistä viihdehömppää. Ja nyt voin, koska sain luvan lainata kirjat itselleni. Kenties jopa ikuisuuslainaan...




Ihanat viltit rannalla!

Mehukestit-kernikassi

Muovitettu Eurokankaan Mehukestit-kangas herätti idean kosteudenkestävästä rantakassista, jonne voi huoletta heitellä märät bikinit, kostean rantapyyhkeen ja eväspaketit. Kävin Eurokankaassa hankkimassa kerniä kuvauslainaan, mietin yksinkertaisen mallin ja otin ompelukoneen esille. 

Rantakassista tuli reilunkokoinen, joten sinne todellakin mahtuu koko uimarantapäivän kamat. Tein kassiin muovitetun vuoren Ikean pukupussista ja ompelin siihen pari paikkataskua pikkutilpehööriä varten - jonnekinhan ne avaimet, kännykkä ja rahapussi on jemmattava, etteivät ne seilaa kassin pohjalla.

Tuttavillamme on lisäksi Turussa Italian herkut -kauppa, josta kävin hakemassa kuvauksia varten kauniita ja mukavan makuisia luomumehuja. Niitä saa sekä paikan päältä Linnankadulta että nettiputiikista www.italianherkut.fi. Molto rinfrescante!

Kassi ja piknik-kuvausten lopputulokset ovat näkyvissä Koti ja keittiö -lehdessä, joka ilmestyy 7.7. 

Lempeitä löylyjä! -saunakuvaukset

Koti ja keittiön kesäkuun tuplanumerosta löytyy toinenkin juttu, jossa olen ollut kuvausavustajana. Tällä kertaa kuvasimme studiolla saunatavaroita ja vilvoittelufiiliksiä.

Paikalla oli kiuas, muovisankoa ja -kauhaa, pyyhkeitä, saippuoita ja muuta saunomiseen tarvittavaa kampetta. Niin, ja savukone. Sillä keksimme tehdä saunaan löylyä!

Kuvauksissa mukana Mia Lundberg ja Mari Lahti. Sen pidemmittä puheitta, astukaa mukaan sauna- ja vilvoittelukuvauksiin!

Kiuluun piti saada veden liikettä, siispä kikka kakkonen kehiin. 

"Sit tää ois niinku jättänyt vaatteet tähän maahan ja lähtenyt vaan saunomaan"

Hentoa viherrystä saatiin aikaan, kun koivunvarsia pidettiin yön yli sisällä maljakossa.

Samisväreissä, minä ja matto.

Kun kuvataan ylhäältä päin, pitää välillä nousta varpailleen.

Operaatio saunakiuas.

 

Kuvaaja Mari jäi ihastelemaan ilmassa leijuvaa savua.

Hintavertailu: Leppoisa lomapäivä -kuvaukset

Vietimme pilvisen päivän kuvaten Espoossa hintavertailu-juttua. Aiheena oli terassikalusteet, kuvauspaikkana Koti ja keittiön sisustustoimittajan Tea Honkasalon kattoterassi. Jännitimme koko ajan milloin sataa, sillä välillä ripeksi vettä ja kuvaaja oli koko arsenaalinsa kanssa yläkatolla – jonne pääsemisessä oli omat haasteensa. Jotta me alhaalla olijat näimme millaisia kuvia oli tulossa, läppäriä "heiteltiin" ylös ja alas vähän väliä.

Näissä kuvauksissa mm. kannettiin raskaita aurinkovarjon jalustoita pitkin portaita ja asennettiin lattiaa. Kyseessä ei siis ollut työryhmälle "leppoisa lomapäivä", vaikka sellainen itse jutun otsikoksi tulikin ;=)

Viralliset kuvat näkee Koti ja keittiö -lehden kesän tuplanumerosta sivuilta 72-73.

Kuvaaja katolla:

Läppärin matka katolta alas

Kalliimpaa versiota virittämässä.

Alla edullisemmat tuotteet – huomaa terassilaudoituksen viritys. Lattiaa ei saatu tarpeeksi, joten kuvaajan piti photoshopata lattiasta yhtenäinen.

Koiraystävä oli seuranamme kuvauksissa.

Valmis aukeama, ison ja pienen budjetin loikoiluun.

Näyttötyö: Piknik-kuvausten valmistelua

Työharjoitteluni aikana olen ehtinyt moneen liemeen mukaan marinoitumaan. Suurin työ on kuitenkin ollut piknik-aiheisten kuvausten järjestämisessä. Heti alusta alkaen näet sovittiin, että teen Koti ja keittiölle näyttötyöni ja sen aiheeksi valikoitui piknik-kuvaukset ulkona rannalla. 

Koska kyseessä on heinäkuussa ilmestyvä elokuun numero 8/2015, päätin käyttää hyödyksi mahdollisuuden kuvata ulkoilmassa. Käytännön syistä piknikkiä ei kuitenkaan voinut sijoittaa rehevään puutarhaan, sillä toukokuun lopussa Suomen kesän vihreys ei ole vielä huipussaan. Visualisoin mielessäni myös tuulen tuivertamia metrikankaita, punaisia kulahtaneita venevajoja ja paljaita saaristokallioita, mutta sitä ideaa ei tällä kertaa valittu. 

Kun aihe oli lyöty lukkoon, aloin kuumeisesti googlailemaan tuotteita, joita piknikilleni voisin valita. Tarvittiin piknik-huopia, rantatyynyjä ja -pyyhkeitä, grilli, astioita, aurinkovarjo ja muita tykötarpeita. Kiersin ihan oikeitakin kauppoja, mutta suurimman "jalkatyön" tein istumalihaksilla verkkokaupoissa.

Värimaailmaksi muodostui – kuinka ollakaan! – syvänsinistä, turkoosia, raikkaan keltaista ja vadelmanpunaista. Tätä kesän heleyttä raikastin luonnonsävyillä, eli vesihyasintilla, bambulla ja koivulla.

Kävin myös valokuvaaja Mari Lahden kanssa ajelulla etsimässä sopivaa kuvauskohdetta, sillä kuvauspaikkaa myöten hommat olivat omissa käsissäni ja sain päättää minne suuntaan mentiin. Aluksi haikailin Pihlajasaaren perään, nostalgisten uimakoppien miljööseen, mutta käytännön syistä siitä piti luopua. Tavaran roudauksen kannalta on paras päästä pysäköimään ihan rannan tuntumaan, jotta elämä ei mene liian vaikeaksi. Roudaamista ja yllättäviä tilanteita on tarpeeksi ihan ilman saartakin, jonne ei pääse kuin yhteysaluksella tai taksiveneellä. Ehkä teen sinne minipiknikin yhden repun varustuksella joskus myöhemmin...

Valokuvaajalta sain monta käytännön vinkkiä, kuten että meren rannalla tuulee aina, varmista, että aurinkovarjo ei lähde lentoon. Samasta syystä hylkäsin kertakäyttöastiat, sillä niitä olisi saanut kalastella hiekkaisina merestä tuulen puuskan jäljiltä. Samoin piti miettiä miten suojaan tuotteet hiekalta ja lialta, sillä tavarat palautetaan takaisin kauppoihin ja niiden tulee olla myyntikunnossa.

Rannat ovat talven jäljiltä aika karussa kunnossa, joten lähtökohtana oli, että kalliota ja merta näkyy eniten taustalla. Mattokasalla voin peitellä ei-niin-freessiä nurtsia näkyvistä ja puut kannattaa rajata kuvauskulmasta heti ulos. Fiilistelemäni ruokoniittykään ei ehdi kasvaa vielä toukokuun puoleenväliin mennessä.

Kun sopiva kuvauspaikka oli Lauttasaaresta löytynyt, keskityin vielä tarkemmin tavararumbaan: mitä, mistä paikasta, miten ja milloin. Monta asiaa piti ensikertalaisen ottaa huomioon, tähän asti kun olin ollut kuvauksissa vain avustamassa, ottamassa nupisematta käskyjä vastaan ;) Nyt pitikin pidellä langat omissa handuissa.  

Päädyin tekemään kuvausluonnokset leikkaa/liimaa-taktiikalla, niin sain tuotteista heti oikean näköisiä ja värisiä. Tästä alkaa jo hahmottaa minkälainen kokonaisuudesta tulee, käyvätkö tuotteet ja värit yhteen ja puuttuuko kenties jotain. No tästä kuvasta ainakin puuttuvat mansikat, grillivartaat ja kuumat uimakelit!

Varsinainen tähti-ideani – sellaista kun pyydettiin – oli ommella Eurokankaan kernikankaasta rantakassi. Olin ihastunut kesäiseen limupullokuosiin ja tuumasin, että tätä täytyy saada kuvauksiin mukaan jossain muodossa. Tätä kirjoittaessa on vielä hämärän peitossa, kuinka ompelukseni onnistuu... Että tuleeko tästä hieno rantakassi, joka kestää uikkareiden märkyyden, vai kenties vain pienet lasinaluset...