Turku Design Now -joulumyyjäiset

Nyt seuraa hieman pakkopullaa, sillä sairasteltuani Tampereen käsityömessujen aikoihin tuli korvaustehtäväksi raportoida joulumyyjäisistä. Läpi sateen ja tuiskun pyöräilin Turun Tonfisk Designin tiloihin täyttämään velvollisuuksiani itsenäisyyspäivänä. En kyllä osta mitään, onko pakko ottaa kuvia, nyt en kyllä verkostoidu kenenkään kanssa... Oli vähän väsyneet fiilikset. Sen pohjalta kuvatkin ovat "poco ispirato". Onneksi sai sentään ilmaista glögiä ja piparia ja näki kaveria Satua pitkästä aikaa! Seuraavana päivänä olisi ollut Logomon Uuden muotoilun yhdistyksen joulumarketti, mutta päätin pitää lompakostani kiinni ja olla menemättä houkutusten piiriin, siellä on nähkääs aivan liikaa ihania koruja...

Glögsyt juotiin eurolavojen päällä temppikahvilassa

Sopivan sumeaa yleiskuvaa tilasta ja ostavasta yleisöstä

Näpsäistään tästä vaikka umpimähkään yksi kuva Verso Designin huopa-alusista

Tonfiskin tilat olivat täynnä prototyyppejä, malleja ja valuastioita

Tää haukikuvio teki vaikutuksen ja aivojeni toisella puoliskolla melkein halusin ostaa tällaiset kalsongit - koko haalarikin olisi ollut edukkaasti tarjolla. Mutta ei tullut kauppoja kuitenkaan, sillä toinen aivopuolisko pisti hanttiin.

Näin katu-uskottavalta sitä voisi kenties näissä kalsareissa näyttää...

Klo Designin villatakkimallistoa kävin hiveltämässä, hintaa en uskaltanut katsoa



Klo Design yrittää tehdä Lumet

Design = pink

Ystäväni Satu teki löydön: Verso Designin villahuopa puoleen hintaan!

Kotikuvaukset Punavuoressa

Avotakka-jaksollani olin mukana avustamassa punavuorelaisen kaupunkikodin joulukuvauksissa. Kyseessä oli Trendi-lehden päätoimittajan Jenni Liedon koti ja kuvaustiimiin kuuluivat sisustustoimittaja Laura Brotherus, valokuvaaja Riikka Kantinkoski ja yours truly. Koti oli valkoinen urbaani-ihanuus vanhassa talossa: valkoiset lattialaudat, vanhoja kaakeliuuneja, mahdollisuus kiertää huoneita peräti kahdessa ympyrässä. Ja sitten se unelmien wow-makuuhuone, iso, muhkea, värikäs, kansainvälinen, hieman romanttinen. Mausteena oli kaikki herkut: käynti parvekkeelle ja walk in -klosettiin, kaakeliuuni, tv, ja mikä parasta, antiikkiset yöpöydät. I'm in love!  

Itse juttu, jossa Jenni kertoo joulunvietostaan, on juuri julkaistu uusimmassa joulukuun Avotakassa, joten voitte lukea "virallisen" version sieltä ja katsoa ammattilaisen ottamat kuvat. Tässä omia näkemyksiä ja tunnelmia kuvauspäiviltä - miltä kuvauskulmat näyttivät ennen ja jälkeen joulustailauksen. Oma tehtäväni - perinteisen purkamisen ja pakkaamisen ohella - oli erityisesti kiinnittää Elloksen herkullisiin joulupalloihin ripustuslenkit ja koristella joulukuusi - ja pitää sitä pystyssä. Kuusi otti koko ajan etukeno- ja takanoja-asentoja, joten jokunen ärräpää pääsi livahtamaan. Joulupallojakin oli sangen monta, eli kuusen koristeluun menikin yllättävän pitkä aika.

Ensin koti lähtötilanteessaan:

Kun ovesta astuu sisään, ensimmäinen showstopperi on tässä eteisen asetelmassa.

Makuuhuoneen intensiivinen sininen yllätti, mutta ei tuntunut yhtään kylmältä.
  

Katossa olevat kipsikoristeet ovat herkku, jota ei kovin monesta suomalaisesta kämpästä löydy. Niitä on varmaan kiva tuijotella sängystä käsin, lampaiden laskemisen sijaan... 

Valkoinen maailma makuuhuoneen ikkunalla tuo jo joulun mieleen

Jonathan Adlerin Viha-purkki ja muuta vinoa keramiikkaa

Täydellisen makuuhuoneen ainekset: lukemista, lepoa ja silmänruokaa

Lastenhuoneessa oli oikeasti kivoja leluja, koska ne on todennäköisesti valittu esteettisin perustein.

 

Keittiön paperinkeräyspiste voi olla näinkin elegantti.

Ihastuin keittiön tasolla olleeseen rembrandtmaiseen asetelmaan. Tuoksukynttilässä oli sitruunaiset aromit.

Seuraavaksi jouluun koristeltu koti, olkaa hyvä:

Eteiseen valosarja ja Elloksen posliinieläimiä oksille

Joulupallot on kerätty kulhoon silmäkarkiksi

Eteinen valmis, olohuone odottaa.

Sängyn ruhtinaallista vaikutelmaa lisättiin Airamin valosarjalla.

Kauniista tuli vieläkin kauniimpaa

Parvekkeella oli märkää, mutta sinne saatiin silti joulun tunnelmaa luotua.

Ulkona alkoi pyryttää lunta teemaan sopivasti. Lehti antaa vihjeen kenen kotona ollaan.

Peroban joulutähtien virittely korkealle ikkunoihin oli minun tehtäväni.

Konvehteja vasta jouluna...

Vielä tulet takkaan, niin voidaan kuvata.

Jouluna puun alla on todennäköisesti enemmän lahjoja.
Merry Christmas!

Päiväpeitteen vaivalloinen matka sänkyä kohti

Syvä huokaus. Elokuinen ideointi höyhenkuvioisesta päiväpeitosta vei minut aikamoiselle tripille, jossa koeteltiin erityisesti henkisiä voimavaroja. Ensin maalattiin kangasta ja etsittiin oikeita värisävyjä. Siihen meni pari viikkoa kaiken muun opiskelun ohessa, mutta siinä vaiheessa oli vielä hyvä flow päällä. Kässänopettajan vinkistä prässättiin tukikangas (suositus: alle, toteutus: päälle) ja sitten alettiin urakoida saksien kanssa. Illat tv:n ääressä kuluivat työn touhussa, sitten junamatkat ja kaikki liikenevät hetket koulussa. Kun muutama sata sulkaa oli leikattu, alkoi asettelu kankaalle ja miettiminen miten tämä hei oikeasti toteutetaan. Projekti kävi vaihe vaiheelta monimutkaisemmaksi ja projekti vei minua, en minä projektia. Aina kun kuvittelin, että tämä on tässä, ilmaantui uusi tarpeellinen työvaihe, joka vei kymmenisen tuntia. Hermojen kiristelyä ja epäuskoista naureskelua, että kyllähän tämä tästä...

Työssä paukahti loppujen lopuksi noin sata työtuntia täyteen. Joka toinen päivä olin sitä mieltä, että nyt tehdään jotain hienoa ja uniikkia, ja joka toinen päivä olin epätoivon alvareissa ja sadattelin mihin ihmeeseen olen oikein ryhtynyt. Ehkä kaikkein karuinta oli se, että sain päiväpeiton valmiiksi viimeisenä päivänä klo 16 mennessä enkä pitänyt siitä lainkaan. Peitto näytti karsealta sekä koulussa että kotona ja itse olin hermoromahduksen partaalla painettuani 5 viikkoa kaasu laudassa. Kaikki mahdollinen oli mielestäni mennyt vikaan, ei vähiten itse materiaalivalinnat. Lopussa kiitos ei todellakaan seisonut, saati maannut päiväpeitollani.

Tässä muutama kuva matkan varrelta, jospa näistä välittyisi edes jotenkin mikä valtava duuni tässä oli.

Miten sulat tulisi asetella kankaalle... entä kiinnittää?

Kaikki sulat piti kiinnittää yksitellen paikoilleen, jotta kankaan liikuttaminen oli mahdollista ja jotta ommellessa tiesi missä kunkin sulan paikka on. Nuppineulat loppuivat kättelyssä.

Ja kaikki tämä julmettu kangasmäärä vanuineen pitäisi niinkuin saada mahtumaan tuohon koneen pieneen aukkoon... 

Olin suurimman osan ajasta hautautuneena vällyjen alle

Ilta jo hämärtyy... Vapaa-aika, elämä - mitä se on? 

Kun kerta asuin ompeluluokassa, jouduin välillä malliksi muille. Tässä vintage-liikkeeseen tekeillä ollut kotelomekko ja juuri oikean kokoinen mallinukke.

Muutama miljoona tikkiä... Lankaa kului ja teollisuuskoneen hyödyt kävivät viimein kristallinkirkkaiksi.

  

Kaiken kruunasi todella huono idea tehdä peitolle pehmustettu kehys vaaleanpunaisista jämäkankaistani. Todella tuskallista tehdä, etenkin nurkat (en mene yksityiskohtiin, koska haluan unohtaa ne) ja karmean näköinen lopputulos... Väärät värit, lastenhuonemeininki.

Oli pakko alkaa tikata koko peittoa umpeen, sillä "siipien" väliset alueet kupruilivat ja peitto ei näyttänyt yhtenäiseltä eikä viimeistellyltä. Tämä oli taas takamus edellä puuhun -osastoa, ei sitä mitä oikeasti olisin halunnut. Alunperinhän peittoon ei pitänyt tulla minkäänlaisia tikkauksia, vaan sulkien olisi pitänyt väreillä hienostuneesti ilmassa (ilmeisesti pyhällä hengellä). Jos aikataulu olisi antanut periksi, olisin tässä vaiheessa tarvinnut pitkän tuumailutauon. Ennen kuin lähdin hetteiselle "tikataan kaikki" -polulle.

Tässä peitto on raahattu kotiin ja olen yrittänyt kuvata sitä parhaani mukaan piilottamalla pinkit reunat sängyn alle... Kamala angsti ja ahdistus, ei tästä tällainen pitänyt tulla.

Virheet hyppivät silmille, aargh

Okei, tästä kuvakulmasta melkein menettelee...

Yritys numero kaksi: pari kuukautta on kulunut, sänky on vaihtunut ja päiväpeitolle on kasattu kaikki siinä esiintyvän sävyiset tyynyt. Yritän siis stailata katastrofin piiloon ja kiinnittää huomion muualle. Katso, pupu!

Pupu sai kaulaan joulurusetin. Pinkki kynttilälyhty kustansi 20 senttiä Espoon kierrätyskeskuksessa. Stephen Fryn uusin, kolmas omaelämäkerta tarjoaa adjektiivien ilotulituksen.

Sydänkivi on aarteeni, se löytyi Brightonin rannoilta.

Helsingistä ilmaiseksi löydetty, eli dyykattu yöpöytä uudessa maalissaan. Vieressä lattialla syksyn lehtisaldo, suurin osa odottaa lukemistaan.

Entä onko peitto vieläkään täysin valmis? Ei ole, sillä purin siitä taustapuolen pois samalla kun pinkit reunat lähtivät veke. Valkoinen puuvillakangas on niin raskasta, että täytyy hankkia tilalle jotain todella kevyttä ja liukasta polyesteria. Mieluiten kyyhkysenharmaata, jos Jättirätistä sellaista löytyisi. Mietiskelen parhaillaan, voisiko samaisesta vaaleanharmaasta kankaasta leikata noihin valkoisiin väleihin lisää sulkia - vai antaisinko asian vaan olla ja tyytyä tähän...